SYKSY TULI

Heipat!

Vielä toissapäivänä käytin nahkatakkia, tänään meinasin muuttua jääpuikoksi ratikkapysäkillä, ollakseenkin kera paksun villapaidan ja talvitakin ja sporaakin ehdin odottaa varmaan huimat viisi minuuttia. Vihaan kuitenkin kylmää tuulta niin paljon! Ja sitä miten se löytää tiensä luihin ja ytimiin pienestäkin tukkimattomasta reiästä ja sekottaa ja sähköistää hiukset, hyi! Toisaalta ah, ihanaa, ei enää tarvitse hikoilla joka paikassa. Paitsi jos on takki päällä sisällä, on tämä elämä hankalaa.. Onneksi ei vielä sada räntää (kop kop). Ehkä tässä syksyssä pohjimmiltaan eniten kaivertaa kuitenkin se harmaus ja tieto siitä että seuraavan kerran istutaan puistossa kaljalla tai rannalla auringossa vasta pienen ikuisuuden päästä. 

Onneksi syksy on kuitenkin eri tavalla kaunis. Eikä yhtä pimeä kuin vaikka alkutalvi, marraskuu. Tykkään siitä miten kaikki näyttää samaan aikaan kuolleelta ja elävältä ja ehkä vähän likaiselta, jotenkin realistisemmalta kuin kesällä kukkiessaan. Kaikki näyttää siltä miltä elämäkin, ihan ok:lta ja omalta itseltään, ihmiset ja luonto siis. Ei liian iloiselta tai masentavalta.

Kuvituksena viime aikoina matkan varrelle osuneita näkymiä. Pitäisi kyllä pitää kamera vakiovarusteena laukussa niin saisin aina jokaisen kiinnostavan yksityiskohdan ikuistettua. Miten mä oonkaan pärjännyt ilman kunnon kameraa aikaisemmin (puhelimen kameralla tietty mutta silti), miten ihmeessä?

RAKKAUTTA & ANARKIAA

Kävimme eilen poikaystävän kanssa katsomassa Rakkautta & Anarkiaa -elokuvafestareiden viimeisenä päivänä mututuntumalla valitun elokuvan Swiss Army man (btw, kiitokset sille FB kaverille, joka lahjoitti sarjalippunsa koodin meidän ja muutaman muun käyttöön, nautimme koko rahan edestä!). Elokuva oli humoristinen ja todellaikin erilainen kuvaus nuoren miehen (Paul Dano) ja aution saaren rantaan huuhtoutuneen ruumiin (Daniel Radcliffe) matkasta järjen rajamailta takaisin kotiin sivilisaation pariin. Aikaisemmin samalla viikolla kävimme katsastamassa elokuvan Certain Women, joka keskittyi kuvaamaan erilaisten naisten elämää ja arkea Montanan utuisten maisemien keskellä. Elokuvat olivat keskenään yhtä erilaisia kuin yö ja päivä, mutta joka tapauksessa pidin kummastakin todella paljon. Pitäisi useamminkin mennä leffaan extempore ja valita kuvat hatusta vetäen.

Tämä oli itselleni ensimmäinen kerta R&A festareilla, eikä taatusti viimeinen. En kerta kaikkiaan käsitä, miten ei ole aikaisemmin tullut käytyä, vaikka tapahtuma näkyy ja kuuluu medioissa joka vuosi.  Ensi vuonna R&A järjestetään kolmattakymmenettä kertaa, joten tiedossa on varmasti paljon kiinnostavia elokuvia ja elämyksiä. Täytyypä pistää korvan taakse ja ostaa seuraavan kerran ihan oma sarjalippu.

AJATUKSIA REISSAAMISESTA

Tämän viikon torstaina tuli kuluneeksi tasan kaksi vuotta siitä, kun lähdin poikaystäväni kanssa reppureissaamaan ja tutkimaan Kaakkois-Aasian maita ja mantuja kolmeksi kuukaudeksi. Näimme ja koimme upeita maisemia, kulttuuria, ihmisiä ja ruokaa, ja opimme myös, että arkiset vastoinkäymiset ovat yhtä lailla osa elämää lomallakin. Tämä oli normaali arjen kannalta ehkä yksi tärkeimmistä havainnoista ja opeista mikä matkalta tarttui mukaan, sillä tuleehan suurin osa vuodesta vietettyä siinä samassa vanhassa tutussa ympäristössä ja elämässä.

Reissua kohden oli monenlaisia odotuksia, joista osan kohdalla jouduin pettymään ja joista suurin osa ylitti villeimmätkin haaveeni. Samaa se on ihan jokapäiväisessäkin elämässä - vaikkakin ehkä eri suhteessa - toiset päivät ovat harmaita ja tylsiä, toiset ikimuistoisia ja ihmeellisiä, riippuen usein siitä mitä sen eteen itse tekee. Vaikka haaveillessaan valkoisista hiekoista ja kiireettömistä päivistä sitä on ehkä hankala uskoa, ei välttämättä ole pakko lähteä toiselle puolelle palloa kokemusten perässä. Tästä ahaa-elämyksestä huolimatta paluu muistoihin näiden kuvien kautta herätti taas sisäisen matkailuhaaveilijani, vaikka onhan tässä välissäkin tullut maailmalla käytyä. Vähän eri mittakaavassa tosin.

Kolmen kuukauden reppureissu kulki Thaimaan kautta Laosiin ja Laosista Kambodzaan ja taas

Thaimaahan. Tuolloin reissu oli todellinen irtiotto arjesta - irtisanouduin silloisesta työstäni ja suljin tietoisesti oven avatakseni toisen tulevaisuudessa. Reissu ja reissaaminen oli tuolloin täysin itselleni tuntematonta aluetta ja siksi myös todella jännittävä suunnitella. Jos nyt lähtisin vastaavaan reissuun uudelleen, osaisin ainakin toivottavasti valmistautua paremmin ja esimerkiksi pakkaisin ainakin puolet vähemmän turhaa roinaa repun pohjalle. 

Viimeisimmät kaksi mainittavaa reissua Aasian reissun jälkeen teimme hieman tiiviimmällä aikatauluilla. Vuoden 2015 marraskuussa nautittiin viikko lämmöstä Israelin auringon alla Eilatissa, ja ikävän välikohtauksen eli passini hukkumisen lisäksi pääsimme myös mm. nauttimaan 2,5-vuosipäiväsushit ainoina asiakkaina tunnelmallisessa ravintolassa ja snorklailemaan värikkäiden kalojen seassa koralliriutalla. Tämän vuoden keväällä kävimme New Yorkissa yöpyen kotoisasti ystäväpariskunnan sohvalla Brooklynissä. Kävimme mm. katsomassa The New York Metsin baseball -peliä, kokemassa Les Miserables -näytöksen Broadwaylla ja tietysti maistamassa olutta jos toistakin baareissa ja talojen katoilla. Tuli myös tuhlattua lahjakkaasti rahaa - mihinkäs muuhun kuin shoppailuun.

Reissuhimotukset ovat kaikista realiteeteista huolimatta alkaneet taas nostaa päätään ainakin omalla kohdallani, vaikka tässä välissä on käyty myös toisenlaisilla lomilla. Reppureissu oli kuitenkin ihan eri tavalla antoisa ja opettavainen. Yhtään kultaamatta muistoja - Aasian reissumme oli kerrassaan todella mahtava kokemus, yksi hienoimmista tähän asti. Opimme paljon itsestämme ihmisinä ja näimme ja koimme sellaisia asioita joihin ei oltaisi takuulla törmätty marraskuisessa pimeässä koto-Suomessa. Koen että reissaaminen - kliseisesti - avasi silmiäni ja  ehkä juuri sen ansioista katson maailmaa ainakin piirun verran eri kulmasta kuin aikaisemmin.

Nykyisessä työpaikassani olen matkalta palattuani työskennellyt vähän yli puolitoista vuotta. En suoranaisesti sano että vastaavanlainen irtiotto olisi tehtävä nyt, mutta kaipuu reissaamiseen ei ole hiipunut, toisin kuin ensimmäiseltä reissulta palattuani ehkä ajattelin. Seuraavaan pitempään reissuun haluaisin ja toivoisin lähteväni ehkä vuoden-parin sisään, ehkä jopa kymmenen tai jotain siltä väliltä. Kohteina kiinnostaa ainakin Aasian eri maat, Amerikan eri osavaltiot mahdollisesti autoillen ja camping-henkisesti retkeillen sekä Eurooppa junalla kulkien.